juuli linkkas mulle yhden ficin, bill x tom ... luin sitä yli kaks tuntia, ja luin sen putkeen. ei jumalauta mä itkin, varsinkin lopussa... se oli ihan kauhea, mä en kestä.. itken vieläkin. en pysty vaan lopettaan, se koko vika osa meni itkeässä ja nytkin mä vaan itken tässä ja ei tuu mitään loppuu.

en tajuu miks mun pitää olla näin herkkä. kaikkeen vain samaistuu.. kappaleet, elokuvat, kirjat.. fanficit. ne tuntemukse, kuvastumiset ja tarkoitukset vain osuu tuonne mun sydämeen, pistävät ajattelemaan ja tuovat tunteet pintaan. samaistun niihin, niin kuin nyt tuon ficin tuntemuksiin. ja tunnen olevani yksin. vaikka tiedän etten ole. mutta eri-tavalla yksin.

ja ei, en mä angstaa täällä. mä vain.. olen herkillä. oon onnellinen mutta silti tosi surullinen. ei, en mä oikeastaan oo onnellinen. oon myötätuntoinen ja surullinen, harmistunut ja vihainen. shokissa? en osaa selittää. mutta tää tunne on silti jotain niin vahvaa, ja aina kun tää tulee niin multa hajoo muurit. kaikki vain tulee, sielu ja sydän puhdistuu. mutta silti sinne jää aina jotakin, odottamaan että se paska kerääntyy ja on aika pudistautua uudelleen.

loputon kiertokulku.. mutta tiedättekö mitä silti? mä rakastan sitä kun itken. koska se osoittaa että mä oikeastikin tunnen.

ja se on arvokas asia, jos mikä.